tiistai 29. tammikuuta 2008

Monta juttua




1. Tänään postitan tusinan verran vauvan myssyjä SatuU.lle.

2. Lankahamsterit alkaa. Vielä ei ole tullut kutsua. Olen ollut joka vuosi mukana tuossa tempauksessa. Mitään grammatavoitetta en aseta. Lankojani jo katselin valmiiksi. Aion tehdä pari isompaa neuletta ja sitten tosissaan tuhota 7 veljestä ja Nalle -langan loppuja johonkin torkkupeitteen tapaiseen. Hirvittää vaan se lankojen päättely esim. isoäidin neliöissä.

3. Sain Ekoteko päivässä -haasteen Kirsi J:ltä. On ollut mukava lukea itse kunkin ekotekoja. Itse kannatan kierrätystä ja kirpputoreja. Käytän polkupyörää tai joukkoliikennettä oman auton sijasta aina kun mahdollista. Käsitöihin liittyvä ekoteko on se, että aion vihdoinkin virkata verkkokasseja. Asia oli vireillä jo kesäkassitempauksen aikana, mutta jäi silloin. Nyt löysin ohjeen 1990-luvun Suuri käsityölehdestä. Ohuehkoja puuvillalankojakin on varastossa.
Tämä haaste on kiertänyt blogeja jo sen verran, etten nyt jatka sitä. Saa napata, ken haluaa.

4.  Kiitos taas kommenteistanne edellisiin postauksiin.

5. Tässä on työkaverilleni virkkaamani kännykkäpussi.
Idea on Suuri käsityölehden jenkkikassista (3/06). Lanka on  Anttilan Violaa.


lauantai 26. tammikuuta 2008

Baby Born odottaa jo kesää




Baby Born sai uuden kesäasun. Lankana on Anttilan Viola ja mallia katselin Novitan kesä 06 lehden mallista. Tein  myös boleron ruskeasta puuvillalangasta tähän settiin, mutta se ei näyttänytkään hyvältä. Sen malli vaatii vielä tuotekehittelyä.

torstai 24. tammikuuta 2008

Lämmikettä vastasyntyneille




Nämä ovat lähdössä SatuU:n organisoimaan keräykseen Lämmikettä vastasyntyneille.
Neuloin nämä perinteisellä siksak-myssyn ohjeella Novitan Bambinosta ja Gjestalin Baby Ull -langasta. Ajattelin tehdä vielä muutaman  myssyn vähän kirkkaammista väreistä, esim. petroolinsinisestä ja tumman ruskeasta.  Vielä ehdit mukaan tähän tempaukseen.  SatuU odottelee neuleita helmikuun loppuun mennessä.

maanantai 21. tammikuuta 2008

Ystävänkuun avaus




Ohje: Novita kesä 06
Lanka: Merseroitu puuvillalanka
Koukku: 2
Lankani oli hiukan paksumpaa kuin ohjeessa käytetty Kotiväki.

perjantai 18. tammikuuta 2008

Icarus




Malli: Icarus, Interweave Knits kesä 06
Lanka: Sandnessin Kitten 190 g
Puikot: 4, 60 cm:n pyöröt

Huivista tuli kookas: 160 cm x 100 cm. Ihana malli neuloa. Selkeä ohje ja vaihtelua sen verran, ettei ehtinyt kyllästyä. Viimeiset kerrokset teki tiukkaa liian lyhyillä 60 cm:n pyöröpuikoilla. Reunan päättely olisi voinut olla löysempikin.
Mitähän seuraavaksi aloittaisin?


keskiviikko 16. tammikuuta 2008

Vielä pari paria lapasia




Lapasten teko saa nyt vähäksi aikaa laantua. Nämä on 7 veljestä langasta ja malli jostain vanhasta Novitasta. Aloitin Icarus-huivia sinisestä Kittenistä. Se on tosi mukava malli neuloa.

maanantai 14. tammikuuta 2008

You make my day -huomionosoituksesta kiitos


KirsiJ myönsi minulle You make my day-tunnustuksen, mistä kiitän ja kumarran. Muistan KirsiJ:n aina siitä, että hän oli yksi niistä, joka kannusti minua aloittamaan oman blogini. Nyt vastoin sääntöjä en valitse kymmentä, joille annan tämän huomionosoituksen, vaan sen saavat kaikki käsityöblogit. Jokainen blogi on tekijänsä näköinen. Seuraan aktiivisesti monenlaisia käsityöblogeja, enkä millään pysty enkä haluakaan valikoida sieltä ketään yli muiden. Usein on omastakin mielialasta kiinni, mikä blogi minäkin päivänä ilahduttaa eniten.

sunnuntai 13. tammikuuta 2008

Lapasia veljeksille



    
Neuloin peruslapasia langanlopuista. Näihin kuuteen pariin meni nippa nappa 200 g 7 veljestä lankaa. Pientä tuo kulutus on. Varsinkin kun kävin ihan vaan vähän katsomassa ALE-lankoja ja ostin muutaman kerän lisää mm. 7 veljestä lankaa. Jotenkin nuo lankamäärät hämärtyy nyt kun esim. Nalle ja 7 veljestä on 150 g kerissä, niin jo muutama kerä onkin kilo lisää lankaa.
Näitä pieniä lapasia on kiva neuloa. Ajattelin tehdä näitä myös hyväntekeväisyyskeräykseen.
Virkkausringissä alkaa  Ystävänkuu-tempaus.

perjantai 11. tammikuuta 2008

Nysse tuli



nimittäin joululahjaksi toivomani The Best of Interweave Knits  -kirja tipahti eilen postilaatikkoon. Mihin lie jäänyt jouluruuhkaan postissa. Voi miten kauniita malleja. Olen halunnut tuon kirjan erityisesti haastavien palmikkomallien ja Icarus-huivin ohjeen takia.
Icarus pääsee puikoille heti, kun saan keskeneräiset lapaset valmiiksi. Langaksi olen varannut Kitteniä.

Hyvää viikonvaihdetta ja kiitos kommenteistanne.

keskiviikko 9. tammikuuta 2008

Uudet asusteet




Malli: oma viritelmä, ideaa sieltä ja täältä
Lanka: Schoeller&Stahl´n paljettilanka + Nalle colori
Puikot: 4

Neuloin tämän setin Kutulta saamastani paljettilangasta. 50 g kerä riitti sopivasti reunuksiin. Muu osa on Nalle coloria kaksinkertaisena.  Ei löytynyt väriltään sopivampaa lankaa yhdistettäväksi paljettilankaan. Sandnessin Sisu-langassa olisi ollut sama punainen sävy, mutta sitä oli liian vähän.


lauantai 5. tammikuuta 2008

Kertut unisukiksi



Malli: Kerttu-sukat
Lanka: 7 veljestä 85 g
Puikot: Addi bambupuikot 3

Löysin kätköistäni vanhaa 7 veljestä lankaa ajalta, jolloin sen tiheys oli vielä 20 s ja 28 krs = 10 cm.
Vaalea mintun vihreä lanka on peräisin ehkä 90-luvun puolivälistä. Nykyiseen 7 veljekseen verrattuna tämä on selvästi pehmeämpää. Tästä tuli mukavat unisukat ja kuvio näkyy hyvin vaaleassa langassa.
Mietin, onko tänä vuonna jälleen helmikuussa Lankahamsterit-tempaus. Virkkausringissä ainakin mietitään uutta teemaa.

torstai 3. tammikuuta 2008

Nalle colorista itselle




Malli: Moda 5/07
Lanka: Nalle colori, 230 g
Puikot: 3
Olen vierastanut pätkävärjättyjä lankoja puseroissa ja muissa isoissa vaatekappaleissa. Tämä punainen Nalle colori on aika hillitty isonakin pintana. Malli oli joutuisa ja mukava neuloa.
Kiinnittimiä pitää vielä miettiä. Ohjeessa oli nepit.

tiistai 1. tammikuuta 2008

Vuoden 2008 alussa



Vuonna 2008 aion:
jatkaa tuotosteni raportointia tässä  blogissa
osallistua yhteistempauksiin
opetella jonkin uuden käsityötaidon
opetella kuvien ottamista ja muokkaamista
ostaa lisää lankaa, lisää addi-puikkoja ja lisää neulelehtiä ja kirjoja.

Kuvia vuoden 2007 valmistuneista voit käydä katsomassa täällä.

Tässä viimeiset vuoden 2007 valmistuneet lapaset:

Kainuun kukkalapaset Nallesta ja Nalle colorista. Ohje SK 11-12/06.
Seuraavaksi teen itselleni slipoverin Nalle colorista. Suunnitelmissa on tehdä myös chrysopolis-huivi valmiiksi. Se jäi puolitiehen siinä vaiheessa, kun tajusin puolivälissä, että malli jatkuu peilikuvana.

Oikein Hyvää Lanka- ja Neulerikasta Uutta Vuotta kaikille blogini lukijoille!