sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Onnistuin


 Olen aiemminkin yrittänyt huovuttaa Huopasta. Lanka on huopunut liikaa. Pesukoneesta on tullut peltimäinen, ryynipintainen, pilalle huopunut mytty, johon ei venyttelyt ole auttaneet. Taas kun katselin muiden huovutuksia Huopasesta, ajattelin, että nyt yritän vielä. Neuloin tavanomaisesti lapaset ja laitoin 40 asteen pikapesuun pyyheiden kera ja linkous vain puoliteholle. Johan onnistui.


Mukavaa joulunodotusta.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Pitsikämmekkäät



Ohje: Suuri käsityö 11-12/2011


Lanka: Marttapunainen 7 veljestä


Ohjeen kuvassa nämä näyttivät kauniilta pitsikämmekkäiltä. Eipä näytä oikein hyvältä tuosta 7 veljeksestä tehtynä. Ehkä ohuempi esim. alpakkalanka sopisi paremmin. Nämä oli helppo neuloa: suorakaide tasona ja sauma sivuun ja peukalonreikä sopivaan kohtaan.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Ketjuilua



Tämä oli hauska välipalatyö isompien neuleiden ohessa. Neuloin 12 suorakaidetta (6 mustaa ja 6 valkoista) ja ompelin ne ketjuksi.


Tämä on helppo aloittelijankin neuletyö.


Mukavaa viikonvaihdetta.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Talvi tulossa



Ohje: Novita Talvi 2010


Lanka: Maija (85% villaa ja 15% polyamidia), puikot: 3


Maija-lanka on mukavaa neulottavaa. Liukuu hyvin puikoilla ja on pehmeää, toivottavasti myös lämmintä.


Oletteko jo tutustuneet tähän sukkamalliin: sukat kantapään kautta? Sivuilta löytyy yksityiskohtaiset ohjeet sukan neulomiseen.


Tämän kantapäästä aloitettavan sukkaohjeen on kehitellyt Pirjo Sinervo. Malli näyttää mielenkiintoiselta ja on kantapääkammoisen unelmaohje.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Ilvessukat



Aiemmin neuloin sukkia Tapparan väreissä. Tässä sukat Ilves-fanille, jonka kengän koko on n. 23.


Kiitos kommenteistanne ja mukavaa viikonvaihdetta.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Lapaskuuta



Lokakuu vaihtui marraskuuksi, samalla Sukkasato-tempaus loppui ja alkoi Lapaskuu-tempaus. Tässä ensimmäiset tässä kuussa valmistuneet kädenlämmittimet: Fetching by Cheryl Niamath. Ohje julkaistiin Knittyssa jo kesällä 2006. Neuloin kämmenosan pitemmäksi kuin ohjeessa oli.

torstai 3. marraskuuta 2011

Tupaantuliaisiin





Näitä olen virkkaillut ennenkin. Selkeä kuvallinen ohje löytyy Touhumaan sivuilta. Tämä on mukava malli. Lakupekan ilmettä voi muuttaa sen mukaan, mihin kohtaan silmät ompelee. Jos haluaa oikein paksun patalapun, kannattaa virkata toinenkin pyörylä ja ommella tai virkata pyörylät yhteen. Pitääkin virkata näitä muutama lahjavarastoon.


sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Piikikkäitä



Olen neulonut monet siililapaset. Nyt tein ensimmäistä kertaa siilisukat. No jaa... ei nämä sukat mahdu ballerinatossuihin, mutta ihan hauskoilta näyttävät. Lanka on 7 veljestä ja jotain hapsulankaa, ehkä Sandnes Funnya. Kuvan ottamisen jälkeen ompelin vielä silmät mustalla langalla.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Talvea varten



Neuloin Nalle-langasta pöksyt ja raitatakin perusmallilla. Tein housut mahdollisimman paljon pyöröpuikoilla. Vyötärölle laitoin reikäkuminauhan + napin, josta voi säätää kokoa masun mukaan. Koko on n. 2-vuotiaan.

lauantai 22. lokakuuta 2011

Viimeiseen senttiin



Minulla oli yksiväristä Vikingin Vilma lankaa kerän loppu ja jotain toista samanpaksuista sukkalankaa pieni nöttönen. Aloitin molemmat sukat yhtäaikaa ja neuloin vuorotellen aina seuraavaan langan vaihtoon asti. Näin valmistui sukat kokoa 31-32. Lankoja jäi jäljelle alle metri/väri.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Liian isoko?





Neuloin 7 veljestä -langasta myssyn. Vilkuilin mallia Novitasta (syksy 2009, malli 20). Lisäsin hiukan silmukoita ja neuloin resorin 2 o, 2 n ja oikeat silmukat kiertäen. Myssyn käyttäjän mukaan myssy on just sopivan löysä ja laskeutuva.


perjantai 14. lokakuuta 2011

Punaista



Edellisestä tunikasta innostuneena neuloin liki samaa pitsineuletta toiseenkin neuleeseen. Tämä on tilaustyö, jonka toteutukseen mallin suhteen sain vapaat kädet. Lankana tällä kertaa Nalle. Ei hassumpi tämäkään.


Kiitos kommenteistanne  ja mukavaa lokakuista viikonvaihdetta!

maanantai 10. lokakuuta 2011

Raitaa raidan perään


Kiitos tunikakommenteistanne. Myös tunikan uusi omistaja on tyytyväinen.



Annoin raitageneraattorin tehdä raidoituksen tähän peruspuseroon.Raidat ovat 2, 4 tai 6 kerroksen korkuisia. Lanka on Drops´n Alpacaa. Tein pitkästä aikaa raglankavennukset. Ne onnistuivat aika hyvin. Vierastan raglankavennuksia, kun usein on käynyt niin, ettei kavennukset onnistukaan sopivan tiheään. Neuloin pyörönä helmasta aloittaen ja myös hihat minipyöröillä.


edit: lisäsin linkin raitageneraattoriin.

torstai 6. lokakuuta 2011

Isompaakin vaatetta


Olen pitkään neulonut pieniä nopeasti valmistuvia asusteita. Välillä jotakin isompaakin sentään valmistuu.



Malli: yhdistelin pariakin Novita -lehden ohjetta ja laskin silmukat mittojen mukaan.


Lanka: Viking Vilma, konepestävä 75% villaa, 25% polyamidia n. 370 g


Puikot: 3


Olen aiemmin neulonut Vilmasta sukkia. Lanka päätyi tähän tunikaan värinsä takia. Hehkuva syklaami näyttää hyvältä.


Vielä lähikuvaa yläosasta:



Seuraava pusero on jo puikoilla: Dropsin Alpacaa ja raitoja.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Tappara-faneille





Suunnittelin neulovani Tapparan logon sukanvarteen. Sepä ei onnistunut. Neuloin sukan varteen kolme kuviota, jotta langanjuoksut olisivat mahdollisimman lyhyet. Neuloin kuvion selkeät kohdat ja yritin ommella pienet yksityiskohdat kuvioon, mutta ei näyttänyt hyvältä, joten on tyytyminen raitaversioon.


keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Testineulojana



Malli: Escalerilla by Miia-Rebekka


Lanka: Austerman Step.  puikot: 2


Miia-Rebekka etsi suunnittelemalleen sukkamallille testineulojia kesällä. Minähän tartuin haasteeseen. Tällaiset sukat tuli. Oikein mukava pintaneule, joka joustaa jonkin verran ja toisaalta pysyy kuosissaan käytössä. Tuossa langassa pintaneule ei pääse oikeuksiinsa. Seuraaviin valitsen yksivärisen langan.


Edellisessä postauksen kommenteissa MariJ kertoi Karhu-langan historiaa. Tosiaan lankanimi Karhu muuttui jossain vaiheessa lempeämmäksi Nalleksi.

lauantai 24. syyskuuta 2011

Tutulla ohjeella vanhasta langasta



Ohje löytyy mm. Novitan nettisivuilta. Neuloin nämä Helsingin Villakehräämön Karhu käsityölangasta. Lanka lienee 1970-luvulta. Koostumukseltaan lanka vastaa nykyistä 7 veljestä.


Kiitos kommenteistanne ja tervetuloa uudetkin lukijat seuraamaan blogiani. Tällä hetkellä aika sukkavoittoista, mutta eiköhän tässä taas tule neulottua jotain muutakin.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Huovuttamalla pikkulapaset





Olen aiemmin neulonut ja huovuttanut pikkutossuja hahtuvasta. Nyt kokeilin tehdä  lapaset samalla idealla. Neuloin ensin reilunkokoisen lapasosan hahtuvasta, huovutin sen pesukoneessa ja sitten neuloin varren Maija-langasta. En tiedä sitten, miten käyttökelpoiset nämä ovat. Vastasyntyneellä nämä kyllä pysyvät kädessä, mutta entäs sitten kun kädet jo heiluvat. Ehkä nyöri resoriin auttaisi. Samoin mietin, irtoaako hahtuvasta nukkaa, jos näitä maistelee.


perjantai 16. syyskuuta 2011

Piiiitkät sukat



Malli löytyy syksyn 2011 Novitasta. Pitsikuvio toistuu keskellä takana. Lanka on 7 veljestä raitaa. Ohjeen silmukkamäärä on sen verran suuri, että hoikan mallin jalassa farkkujenkin päällä sukka näyttää hiukan liian isolta. Pitsineule on kiva ja sopisi lyhytvartisempiinkin sukkiin.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Syksyä





Neuloin pyynnöstä lapas-sukka-piposetin alle vuoden ikäiselle. Lanka on Maijaa. Pipon ohjeena on Norwegian sweet baby cap.



Tuo on mainio, hyvin korvat suojaava malli. Tein pipon hiukan ohjetta korkeammaksi.


torstai 8. syyskuuta 2011

Mansikoita ja liekkejä



Sukkien neulominen jatkuu. Vuorossa kaksi suosikkimalliani. Liekkisukkien ohje löytyy mm. Novitan sivuilta. Mansikkasukkien ohje sivupalkista kohdasta omat ohjeet.


Lanka on Nallea ja Jannea. Koot: 24-25 ja 28-29.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Tuttua ja turvallista



Ohje: Novita talvi 2008. Lanka: 7 veljestä ja Janne, koko 39-40


Aloitin Sukkasato-tempauksen tutulla mallilla. Tällä kertaa kaventelin varressa silmukoita niin että nilkan väljyys jäi pois.

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Syksyn lehtiä





Ohje: Sun in cold water by Julia Faranchuk (Ravelryn ilmaisohje)



Lanka: Lana Grossa Meilenweit Solo Tuna, vajaa 100 g, puikot 4



Tämä huivi muistuttaa malliltaan Annista. Samalla tavalla neulotaan lyhennettyjä kerroksia. Edit: koko on 80 cm yläreuna, 30 cm korkeus.



Suunnittelin tekeväni huivin kuukaudessa tänä vuonna Hullu huivivuosi -tempauksen merkeissä. Tämä oli 12. huivi ja vasta syyskuu alkaa.


lauantai 27. elokuuta 2011

Varaslähtö Sukkasatoon



Harjoittelin Sukkasato-tempausta varten yhden sukkaparin verran. Lanka on Maijaa ja pääkallokuvio on pipon ohjeesta. Vielä ehdit ilmoittautua mukaan Sukkasatoon.


Mukavaa viikonvaihdetta ja kiitos kommenteistanne.

perjantai 19. elokuuta 2011

Kuka söi kalan?


Kiitos huivikehuista. Suosittelen neulomaan Haruni-huivin, jos haluaa suht helpon ja näyttävän huivin. Englanninkielinen ohje on pitkä ja  perusteellinen, mutta kaaviot ovat selkeät. Lyhenteisiin saa apua sanastoista, esim. Marjutin neulesanastosta.


Kesällä innostuin virkkaamaan amigurumeja. Tässä vielä yksi:



Aika hauska, vai  mitä. Virkkasin tämän ilman ohjetta kuvan mukaan. Nyt en enää löydä sitä kuvaa.

maanantai 15. elokuuta 2011

Haruni jälleen, ties kuinka mones





Ohje: Haruni by Emily Ross ja lanka vironvillaa.



Voi, miten mukava näitä on neuloa: tuttu malli ja kaunis lanka. Tällä kertaa tein yhtä mallikertaa isomman. Huivin korkeus on yli 80 cm.



Tämä lähtee postin mukana käyttäjälleen tänään.


torstai 11. elokuuta 2011

Henkäyksen kevyttä



Malli: Ziinan Kevät-huivi


Lanka: Cascade Yarns Alpaca Lace Paints, 50 g, puikot: 3


Tämän huivin neulominen oli haasteellista. Ensin yritin Zetoria erikokoisilla ja -laatuisilla puikoilla lanka pikkusormen ympäri jne. Neuloksesta tuli liian harvaa. Lanka ei joustanut yhtään neuloessa. Annistakin kokeilin, mutta ei sekään onnistunut. Päädyin Ziinan Kevät-huiviin. Sain kulutettua koko kerän lankaa viimeistä metriä myöten.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Väri-iloa





Ohje: Birdie decoration by Lucy of attic24



Lanka: Mandarin petit, Viola, Alabama ym, koukku 3



Tuosta linkistä löytyy kuvallinen ohje vaihe vaiheelta. Voi tehdä yksinkertaisempia jättämällä esim. ripustuslenkin kukan pois tai siivet.



Kiitos edellisen postauksen Haruni-kehuista. Tykkään itsekin huivista ja seuraava huivi on jo puikoilla. Tuo ohjeen mukainen pitsiä myös keskiosassa on mielestäni nätimpi kuin se, jossa pitsikuvio on vain reunassa.


keskiviikko 3. elokuuta 2011

Elokuuta





Malli: Haruni by Emily Ross



Lanka: Vironvilla, puikot 4.5



Jälleen yksi Haruni valmiina. Nyt tein ihan ohjeen mukaan myös keskiosan pitsiä.



Kiitos sukka-KYH-kommenteistanne.


lauantai 30. heinäkuuta 2011

KYH 24-25



Ohje: Novita talvi 2008, Lanka: Nalle



Malli: Lingerie by Maria Näslund, Knitty fall 2011


Lanka: Tico Tico


Nyt on kaikki Kesäyönhullutussukat (KYH) valmiit: 25 paria. Olen oikein tyytyväinen tämän vuoden hullutteluuni. Kokeilin uusia malleja ja uusia sukkalankoja. Valtaosa malleista oli suomalaisia. Ullasta ja Neulekirjasta löytyy mukavia malleja ja hyvin kirjoitettuja ohjeita. Lingerie-sukat tuottivat eniten haastetta. Ensin aloitin ne Kotiväestä. Totesin, että se on liian kovaa. Sitten aloitin sekä Lanetista että Tico Ticosta. Ensin Lanett tuntui parhaalta vaihtoehdolta, mutta sitten huomasin varren tehtyäni aika alussa jonkun virheen. Olisi pitänyt purkaa. Jatkoin TicoTicosta aloitettuja sukkia. TicoTico on aika karheaa ja joustamatonta lankaa tähän malliin. Uusia hyviä sukkalankatuttavuuksia oli mm. TeeTeen Pallas.


Kiitos sukkakommenteistanne  Seuraavaksi aion keskittyä huiveihin. Suunnitelmissa on useampikin huivi.


Mukavaa viikonvaihdetta!

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

KYH 21-23


Helppoa tämä bloggaus nykyään: otsikkoon vaan uudet luvut ja sukkakuvia näytille. Tämä on toiseksi viimeinen päivitys tätä lajia. Ensi kuussa sitten muita neuleita.



Idea näihin sukkiin löytyi saksankielisestä Socken-lehdestä nro 8. Lanka on 7 veljestä.



Malli: Koivu-sukat by Suvi Heikkilä, Ulla 2/2011


Lanka: Sisu



Malli: Arni by Lotta Palonen, Ulla 3/2010


Lanka: Fortissima socka Mexiko color mit Funktionsfaser Polycolon

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

KYH 18-20



Bones by Jenni Österman  kirjasta Neulekirja Tähkäpää ja muut lempineuleet


Lanka: TeeTeen Pallas


Tämä on kaunis malli. Mallineule on näyttävä ja helppo. Kiertäen neulotut silmukat erottuvat parhaiten sileässä kierteisessä langassa. Olen neulonut Jennin ja Ilonan Neulekirjasta ainakin neljät eri sukat. Kaikki ovat olleet mieleisiä. Joka mallissa on jokin juju ja ohjeet on selkeästi kirjoitettu. Suosittelen kirjaa jokaiselle, joka etsii suomenkielisiä hyviä ja kauniita ohjeita. Vielä on muutama ohje kokeilematta.


Seuraavat sukat ovatkin sitten esimerkki siitä, kun ohje ja lanka eivät sovi yhteen. Yritin tehdä Monkey-sukkia (by Cookie A.)  mutta eihän kuvio erotu noin kirjavassa langassa. Lanka on Austerman Stepia.



Seuraavat onkin sitten tehty sileää samasta langasta. Näistä tulee mieleen lakritsijäätelö.


torstai 21. heinäkuuta 2011

KYH 12 ja KYH 16


Kesäyön hullutus-sukkia riittää liki koko heinäkuun päivityksiin.



Ohje: Ma by Suvi Heikkilä, Ulla 1/2011, Lanka: 7 veljestä raita



Ohje: Tennarisukka by Taina Anttila, Lanka: Austerman Step kerän loppu

maanantai 18. heinäkuuta 2011

KYH 7 ja KYH 8



Ohje: Fitz by Ilona Korhonen  kirjasta Neulekirja Tähkäpää ja muut lempineuleet


Lanka: Gjestal Maija, puikot 2.5


Tämä oli oikein mukava malli neuloa. Mallikerta jäi helposti mieleen.



Ohje: Casanova-sukat by Ilona Korhonen  kirjasta Neulekirja Tähkäpää ja muut lempineuleet


Lanka: Gjestal Maija, puikot 2.5


Tämäkin malli on nätti, mutta neulominen vaati tarkkuutta. Jotenkin kuvion logiikka ei auennut minulle. Palmikonkierto meni herkästi väärinpäin. Osan purkasin ja korjasin, mutta taisi sinne jäädä jokin kierto korjaamattakin.


Kesäyön hullutus -sukat on hyvässä mallissa. Vain yksi pari on kesken: Lingerie-sukat viimeisimmästä Knittysta. Ne on nyt levänneet pari päivää odottamassa, että selvitän itselleni, miten kuvio jatkuu varressa. Katsotaan, miten käy.