lauantai 28. joulukuuta 2013

Välipäivinä neulottua

Ohje: Spectra by Stephen West (Ravelryn ohje)
Lanka: Novita Tico Tico ja joku kirjava fingering sukkalanka
Sain pyynnön tehdä punasävyisen Spectra -huivin. Lyhensin hiukan huivia. Tein vain 68 raitaa.

tiistai 24. joulukuuta 2013

24. joulukuuta


Kuuntele...
tiukuja voit jo kuulla,
Joulu on porraspuulla.
Sytytä kynttilä,
hiljenny tovi,
avaa joululle ovi.

Hyvää Joulua!

maanantai 23. joulukuuta 2013

23. joulukuuta

Ohje: Norwegian Totoro Mittens by brella (Ravelry link)
Lanka: 7 veljestä
Ihan mukava malli tämäkin. Neulomista hidasti se, että mallissa oli aika pitkiä langanjuoksuja.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

22. joulukuuta

Ohje: Horatio and Oren by Barbara Gregory ja lanka 7 veljestä. Minä hurahdin näiden pöllöjen neulomiseen kuten moni muukin.

lauantai 21. joulukuuta 2013

21. joulukuuta

Lanka on Pirtin Kehräämön kaksisäikeistä hahtuvaa. Ohjeeseen sain vinkkiä Arkimamman tossuohjeesta. Käytin samoja silmukka- ja kerrosmääriä, mutta tein kärkikavennukset sukan tapaan useamman kerroksen aikana ja välikerroksia neuloen. En myöskään ommellut etusaumaa ylös asti varreksi. Virkkasin vielä huovutuksen jälkeen valkoisella langalla reunuksen.
Tämä on siitä helppo malli, että nämä neulotaan kahdella puikolla aina oikeaa. Lankaa kului vajaa kiekko kokoon 38-39.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Kahdeskymmenes joulukuuta

Löysin kirpparilta taannoin 21 virkattua isoäidin neliöä ja vajaan kerän samaa kirjavaa lankaa. Virkkasin jokaisen ruudun ympärille kerroksen tummanruskealla langalla, pingotin palaset ja ompelin yhteen. Vielä pari kerrosta reunaan kolmen pylvään ryhmiä + 2 ketjusilmukkaa ja reunakerros simpukkavirkkausta.
Peiton koko on 60 x 70 cm. Yli jääneestä palasesta tullee patalappu.

torstai 19. joulukuuta 2013

Yhdeksästoista joulukuuta

Olen neulonut melkoisen määrän sukkia varastoon vuoden aikana, mutta isoja kokoja vähiten. Vielä tarvittiin yhdet saapassukat kokoa 44.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kahdeksastoista joulukuuta

Ohje: perustakki mittojen mukaan, pohjana Kalastajan vaimon takkiohje
Lanka: Rauma Ullfabrik As:n Puno Gepard (Alpakka 68 %, merinovilla 10% ja polyamidi 22 %) 50 g /110 m
Puikot: 6.
Tämä on ehkä pehmeintä koskaan neulomaani lankaa. Lanka on paksua ja alpakan ansiosta tästä tuli lämmin takki.

tiistai 17. joulukuuta 2013

Seitsemästoista joulukuuta

Yhdistin kirjavaa Regiaa ja Austerman Step-lankaa. Step-lankakerän loppu  oli jäänyt aikoinaan melkein ensimmäisistä ohuista langoista neulotuista sukista. Muistan, miten silloin ihmettelin, voiko sukkia neuloa näin ohuista langoista ja kestääköhän ne käyttöä.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Kuudestoista joulukuuta

Ohje: Keski-Pohjanmaan Körttisukat
Lanka: Nalle
Näitä sukkia on näkynyt monissa blogeissa, mutta enpä löytänytkään ohjetta pikavilkaisulla netistä. Tämä on siitä mukava malli, että kuvio tehdään nostetuilla silmukoilla. Neulotaan siis vain yhdellä langalla kerrallaan.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Viidestoista joulukuuta

Katselin Marjutin tekemiä nessusuojia. Minäpä kokeilin myös. Virkkasin kaksi isoäidin neliötä ja toista jatkoin reunoiksi ja pari kerrosta kiinteitä silmukoita tukevoittamaan reunaa. Näyttää vähän aneemiselta. Tarvinnee vielä jonkin koristeen. Ehkä ei kukkaa. Neliö olisi myös voinut olla yhden kerroksen pienempi. Lanka on Kotiväkeä.
Kiitos kommenteistanne. Tosiaan nuo edellisen postauksen sukat on hyvä malli harjoitella kirjoneuletta.

lauantai 14. joulukuuta 2013

Neljästoista joulukuuta

 Ohje: Solidago by Mary Jane Mucklestone, Knitty First Fall 2013
Lanka: Gjestal Maija + kuviolangat ehkä Nallea

perjantai 13. joulukuuta 2013

Kolmastoista joulukuuta


Näin muutama päivä sitten bussissa tähän tapaan virkatun tuubihuivin. Muistikuvan perusteella  virkkasin ensin 1 p + 1 kjs -verkkoa. Reunoihin virkkasin hapsulangalla kiinteitä silmukoita. Lankana Wool ja reunuslanka on Funnya.

torstai 12. joulukuuta 2013

Kahdestoista joulukuuta

Ohje: Tintin tiskikukka
Lanka: Alabama yms. vanha puuvillalanka
Tällä ohjeella tulee nättejä liinoja, joita voi käyttää mm. siivouksessa ja tiskauksessa. Toimivat kosteana ja kuivana. Malli on sopivan ilmava ja kuivuu nopeasti. Tuossa kaksivärisessä, kun  ensimmäinen lanka loppui, ajattelin, että näistä voisi tehdä myös puolikkaita.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Yhdestoista joulukuuta

Monenlaisia "Vihaiset linnut " lapasia on näkynyt blogeissa. Googlen kuvahaulla löytyi tällainen malli, jossa keltainen nokka on neulottu lapaseen ja yksityiskohdat oli tässä mallissa ommeltu silmukoita jäljitellen. Minä virkkasin yksityiskohdat ja ompelin ne kiinni lapaseen.
Lanka: Gjestal Janne + yksityiskohdat jämälankoja.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Kymmenes joulukuuta

Ohje: Loin 68 silmukkaa, neuloin pyörönä 6-7 cm 2 o 2 n. Sitten 6 kerrosta oikein, 5 kerrosta nurin nuo laskokset,  kavensin 4 silmukkaa ennen 2o, 2n reunusta, jota neuloin n. 5 cm.
Lanka: Novitan muutaman vuoden takainen Alpaca-lanka. 100% alpakka, 50 g/163 m. Kahdesta kerästä jäi hiukan.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Yhdeksäs joulukuuta

Näitä patalappuja olen virkannut aiemminkin ja eri värisinä. Jaana Vehkasalon kirjassa Patalappuja á la carte  malli "silmäniloksi" on samantapainen.
Muita kivoja patalapun ohjeita on mm:
- Mian Briketti-patalappu
- Oriveden marttojen pyöreä ja nelikulmainen patalappu
- Tintin Tyynen patalaput
- Himppu-mummun patalappu kuvien kera
- Patalappu talkoot -blogista löytyy lisää ohjeita

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Kahdeksas joulukuuta

Neuloin pakkaslapasia Pirtin Kehräämön kaksisäikeisestä hahtuvasta. Tällä kertaa tein ilman peukalokiilaa. Samalla silmukkamäärällä sain erikokoisia lapasia, kun pesukonekäsittelyn jälkeen venyttelin eri voimalla.

lauantai 7. joulukuuta 2013

Seitsemäs joulukuuta

Ohje: Pitkät palmikkosukat by Arja Viitala, ohje löytyy Novitan nettisivuilta ilman kirjautumista.
Lanka: Nalle n. 150 g kokoon 40.
Alkuperäinen ohje oli kirjoitettu 7 veljestä langalle. Aloitin 80 silmukalla ohjeen mukaan, mutta tein kavennuksia vähemmän kuin ohjeessa. Näin sukista tuli riittävän leveät.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Kuudes joulukuuta

Virkattujen lumihiutaleiden ohjeita löytyy paljon. Tähän löytyy  hauska, yksityiskohtainen, kuvallinen ohje omakoppa-blogista. Kuvien avulla vähemmän virkannutkin osaa tehdä lumihiutaleen.
Minä käytin Kotiväki-lankaa ja koukku oli 1.5.

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

torstai 5. joulukuuta 2013

Viides joulukuuta

Malli: oma viritelmä, pöllö-kuvio on peräisin Kate Davies´n (ohje Ravelryssa) puseromallista. Neuloin kuusi pöllöä sukanvarteen ja muutaman nurjan silmukan väliin. Silmänapit puuttuvat vielä toisesta sukasta, kun mietin, ostanko kuitenkin toisenvärisiä nappeja.
Lanka on turkoosia Nallea, sukkien saajan lempiväriä.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Neljäs joulukuuta

Näissä sukissa on sama Harkkoreunasukkien ohje kuin edellisessä postauksessa. Värien vaihto toisin päin muuttaa sukkien ulkonäköä aika paljon. Miltähän näyttäisi puna-valkoiset sukat tai pastelliväriset? Lanka on Viking Vilmaa ja Nallea.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Kolmas joulukuuta

Ohje: Harkkoreunasukat by Riitta Karppinen, Novitan sukkalehti
Lanka: Viking Vilma ja Nalle
Jos haluat neuloa kirjoneuletta, jossa vain muutaman kerroksen mallikerta toistuu ja lopputulos on kuitenkin näyttävä, tässä on sellainen malli.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Toinen joulukuuta

Ohje: Horatio and Oren by Barbara Gregory, Lanka: 7 veljestä
Näitä lapasia on mukava tehdä. Kuvio on sen verran vaihteleva, että mielenkiinto säilyy.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

lauantai 30. marraskuuta 2013

Pikkujouluaikaan

Nämä tontut on neulottu Huopasesta ja sitten huovutettu pesukoneessa. Kai näihin ohjekin on ollut jossain joskus. Nyt neuloin nämä viime jouluksi tekemistäni mallia katsoen.

Huomenna aloitan perinteisen joulua odotellessa -joulukalenterini. Yritän joka päivä esitellä jonkin neuleen/askartelutyön iloksi ja ehkä vinkiksikin joululahjoja miettiville. Pysykäähän kanavalla.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Yksi kerä vähemmän varastossa

Ohje: Neulotaan pyörönä, luo 68 silmukkaa, muutama kerros 1 o 1 n, sitten vuorotellen kerros oikeaa ja kerros 1 o ja 1 n. Neuloin n. 20 cm, sitten kavennukset ensin joka 3. ja 4. silmukka oikein yhteen, muutama välikerros oikeaa, sitten joka 2. ja 3. silmukka oikein yhteen, 2 kerrosta oikeaa, sitten 2 o yhteen koko kerros ja lanka loppujen silmukoiden läpi. Päättely hyvin.
Puikot 6. Lanka on puserosta yli jäänyt 100 g kerä Keloa. Kolmisen metriä jäi jäljelle.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Vuorossa lapasia

Ohje: Horatio and Oren by Barbara Gregory (Ravelryn maksullinen ohje)
Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3
Näitä lapasia on näkynyt useissa blogeissa. Pitihän minunkin kokeilla ohjetta. Tämä onkin koukuttava malli, seuraavat on jo puikoilla.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Tappara vai Ilves

Tällä kertaa sukat Tapparan väreissä. Olen joskus yrittänyt neuloa Tapparan logoa, mutta se oli liian vaikea muuttaa silmukoiksi. Tappara-fani saa tyytyä raitoihin.

torstai 14. marraskuuta 2013

Ilves vai Tappara

Tällä kertaa Ilvessukat. Neuloin tekstin perussukkiin. Pohjaan tein pientä kuviota, jotta sain kuviolangan kuljettua mukana. Näitä teen vielä lisääkin jouluksi.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Tunturineuletta

Käytin tähän huiviin 2 kerää Topp Mohair lankaa. Neuloin tunturineuletta. Tunturineuleessa toistetaan kahta kerrosta neulomalla vuorotellen 3 o ja 1 n tähän tapaan: 1.krs: *3 o, 1 n*, toista *-*.
2. krs: *1 o, 1 n, 2 o*, toista *-*. Neuleesta tulee kohkea ja joustava.

Kiitos kommenteistanne raitapuseroon. Pusero pääsi perille ja saaja oli tyytyväinen.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Langanlopuista

Minulle on kertynyt melkoinen määrä Drops Alpacan jämäkeriä aiemmista neulomuksista. Neuloin tämän peruspuseron näistä. Väritys syntyi neuloessa. Ainoa ohjenuora oli, että raidat ovat kahden kerroksen korkuisia. Tykkään ja toivottavasti puseron saajakin tykkää.

lauantai 2. marraskuuta 2013

Marianne-sukat

Tällä erää viimeiset polvisukat ovat tässä. Kirkkaanpunaisesta ja valkoisesta langasta sopivasti raidoittaen lopputulos näyttää Marianne-karkilta.
Edit: Lanka on 7 veljestä.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Polvisukkia tarvitaan edelleen

Ohje: Neulotut polvisukat by Sara Palojärvi
Lanka: Novita 7 veljestä
Tämä sukkatilaus tuli sopivaan aikaan. Pääsin tekemään edellisten sukkien pitsikuviolla toisetkin sukat. Sen verran muutin ohjetta, että jatkoin pitsineuletta kapeana kaitaleena sukkien  teräosaankin. Pitsi antaa sopivasti tilaa sukkiin ja näyttää nätiltä.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Polvisukkia tarvitaan

Ohje: Neulotut polvisukat by Sara Palojärvi
Lanka: Viking Ville
Puikot: 3
Tämä malli löytyi Yhteishyvän verkkosivuilta. Mallineule on helppoa pitsineuletta, vaikka kuvio venytettynä jalassa näyttää jonkinlaiselta palmikolta.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Arvonnan voittajat

Kiitos kaikille osallistujille. Osallistujia oli 27.
  Kirjokintaita kirjan voitti Simppelit silmukat -blogin Marjut ja Neulemallit -kirjan voittaja on Mammutin puikot -blogin Mammutti.                         
 Laittakaahan osoitettanne spostiini. 

torstai 17. lokakuuta 2013

Sammaleinen

Malli: Peruspusero mittojen mukaan, resorit 3 o 1 n
Lanka: Drops Alpaca, sammaleen vihreä
Puikot: 2.5 ja 3

Alpakkalanka on yksi suosikkejani. Se on lämmintä, sitä on helppo neuloa ja värikartta on kattava.

Vielä ehdit osallistua edellisen postauksen arvontaan.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Syysarvonta

Ajattelin järjestää pitkästä aikaa arvonnan. Arvonnan palkintoina on kaksi kirjaa.
Voit osallistua arvontaan jättämällä kommentin tähän postaukseen. Kerro myös, kumpi kirja olisi mieleisempi.Jätä yhteystietosi jollain tavalla, jotta saat tiedon, jos onni potkaisee juuri sinua.

Arvonta alkaa nyt ja jatkuu sunnuntaihin 20.10.2013 klo 20 asti.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Lapaset 3- ja 5-vuotiaille

Neuloin muutaman parin lasten peruslapasia. Päättely näyttää olevan vielä kesken. Lapasten mittataulukot ovat aika summittaisia. Onko 3-vuotias 90 cm vai 110 cm, onko käsi samankokoinen kaikilla 3-vuotiailla? entä 5-vuotias 110 cm?

Kiitos onnitteluista ja kommenteistanne.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Hohtoneulonnan SM-kilpailut 2013

Wetterhoff järjesti jo toisen kerran Hohtoneulonnan SM-kilpailut Hämeenlinnassa eilen. Tässä nopeuskilpailussa neulotaan led-valopuikoilla hämärässä 10 minuutin ajan 15 silmukan levyistä kaitaletta sileää neuletta. Voittaja on se, joka neuloo eniten. Neuloin 31 kerrosta ja se riitti voittoon.
Palkinnoksi sain komean pokaalin, Sivilla-silkkivillalankaa, paketin kahvia ja teetä.
Meitä oli mukana yli 20 osanottajaa ja osa tuttuja jo viime vuodesta. Tämä oli hauska tapahtuma ja järjestelyt olivat viimevuotista paremmat.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Syntymäpäivälahjaksi

Ohje: Harkkoreunussukat Novitan sukkalehdestä by Riitta Karppinen
Lanka: Viking Vilma
Puikot: 2.75, koot: 37-38 ja 42-43
Olen neulonut aiemmin samanlaiset sukat. Neuloin silloin isompiin sukkiin leveyteen yhden mallikerran lisää. Se ei oikein toiminut: kuviot eivät asettuneet nätisti. Nyt ratkaisin asian niin, että lisäsin yhden nurjan silmukan jokaisen mallikerran väliin. Tämä kuuden silmukan lisäys olikin ihan sopiva.


perjantai 27. syyskuuta 2013

Kirjavaa

Neuloin ohuista sukkalangoista parit sukat. Muutama keränloppu upposi kokonaan näihin koon 37-38 sukkiin. En yrittänytkään kohdistaa raitoja.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Sukkia edelleen

Ohje: Ken söi kesävoin -sukat by Ilona Korhonen
Lanka: Nalle aloevera, puikot 2.5

torstai 19. syyskuuta 2013

Aviatrix-muunnos

Ohje: Aviatrix by Justine Turner, Ravelryn ilmaisohje
Lanka: Novita Luxus Alpaca, 100% alpakka, puikot 2.5
Novita myi muutama vuosi sitten alpakkalankaa. Lanka on mielestäni mukavan pehmeää ja helposti neuloutuvaa. Aviatrix on yksi suosikkimyssyohjeista. Tällä kertaa leuanalusnauhan ja napin sijaan neuloin solmittavat nauhat icordina.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Kuusikulmio kuusikulmion viereen

Näitä lappusia olen virkannut kesän aikana jo toista sataa. Reunusväri on aina punainen, muut värit vaihtelevat. Lankana on 7 veljestä, Janne ym. samanpaksuiset jämälangat. Nyt pitäisi ommella tai virkata ne yhteen. Ompelemalla saa ehkä siistimmät ja ohuemmat saumat.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Pitsilehti-sukat

Ohje: Pitsilehti-sukat by Silja Palviainen, Kauhavan kangasaitan nettisivuilta
Lanka: Nalle

En muistanutkaan, miten paljon ohjeita löytyy Kangasaitan sivuilta. Näissä sukissa riittää mielenkiinto koko neulomisen ajan. Pitsiä löytyy niin varresta kuin terästäkin.

lauantai 7. syyskuuta 2013

Sukkasadonkorjuu alkaa

Kesäyön hullutus-tempauksessa neuloin sukkia monta paria ja nyt syys-lokakuussa osallistun Sukkasato-tempaukseen. Ensimmäiset kaksi paria on tässä. Koko on 45 ja lanka 7 veljestä.

tiistai 3. syyskuuta 2013

Pitsiä vauvalle

Ohje: Dropsin ohje muokattuna
Lanka: Knopp merinovilla
Puikot: 2.5
Tämä myssy päätyy työkaverini vauvalle. Baby born-nuken päänympärys on 34 cm, joten tämä lienee sopiva vastasyntyneelle.
Kiitos huivikommenteistanne.