lauantai 28. marraskuuta 2015

Pallo on pyöreä

Olen tehnyt useammat jalkapallosukat. Näihin sukkiin tuli pallo kärkeenkin. Lankana on Viking Ville.

lauantai 21. marraskuuta 2015

Alpakasta jälleen

Tällä kertaa neuloin alpakkapuseroon palmikoita. Ne erottuvatkin yllättävän hyvin pörröisessä pinnassa. Lanka on Dropsin Alpaca-lankaa ja neuloin kolmosen puikoilla.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Miau!

Tämän kissan ohje löytyi Pinterestista. Kaksi kissaa mahtui sopivasti sukan varteen vierekkäin. Lanka on 7 veljestä.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

perjantai 6. marraskuuta 2015

Korinpohjaneuletta

Neuloin peruspuseron Dropsin Alpacasta, jälleen kerran. Tällä kertaa ainoa koriste on kuuden silmukan korinpohjaneule edessä.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Väljyyttä sukkaan

Olen miettinyt, mikä olisi sopiva neulos sukkiin sellaisille, joiden jalat turpoavat päivän mittaan.Tässä yksi versio. Ei täydellinen, mutta paras versio tähän asti. Käytin Seijan neulenurkka-blogista löytämääni pintaneuleen ohjetta. Samaa käytin jo näissä säärystimissä. Neulos joustaa hyvin.